sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Viiikonloppu

Moi!

Mulla on ollu nyt kokoajan semmone tunne, et voisin tehä paljon postauksia, mutta en oikeestaan tiiä mistä niitä tekisin. No, kuitenkin Henna tuli meille yöksi perjantaina, ja lähti lauantaina :) Perjantaina illalla vaan tilattiin pizzaa ja katottiin Netflixistä joku komediaelokuva LOL, joka oli ihan hyvä. Katottii myöhemmin illalla sitten The Voice Of Finland :) Me oltiin suunniteltu et mennään kuvailemaan lauantaina jne, mutta herättiinkin vasta kahdentoista aikaan niin ei jaksettu. Lauantaina sitten vaan laitettiin kynsiä ja lahnattiin sisällä, eli ei tehty mitään ihmeellistä :D Tänään sunnuntaina kun heräsin, niin oli aika kipeä olo, joten en tiiä olenko kipeä. Olen tässä aikaisemmin aamulla jo syönyt aamupalan ja nyt istun tässä bloggailemassa ! Vaihdoin myös blogin ulkoasua aika paljon, jotkut ovat varmaan huomanneetkin jo! (ps. Lukija-gadget on nykyään alhaalla) 

Voisin tehdä huoneen-esittelyä, jos niin haluatte, koska olen saanut tämän sisustuksen osalta valmiiksi. Joitain juttuja puuttuu, mutta eivät ne muutenkaan suurta eroa tänne tekisi :)

Olen muuten keväällä menossa Lontooseen viideksi päiväksi, joten sieltä tulee sitten SUUUPER iso postaus. :) 



xoxo Elli

2 kommenttia:

  1. Toi Lontoo postaus kuulostaa kivalta! :-) Voitko sit tehä vaik ostos postausta sieltä?

    VastaaPoista

Ole mukava, kiitos !